Uusi alku

Siitä on lähes vuosi, kun julkaisin edellisen blogipostauksen, jossa pohdiskelin hyvinkin painavia asioita kuten hittibiisien ja keikkojen puutetta ja työpaikan saamisen vaikeutta. Todellisuus iski lujaa ja vetäydyinkin lähes kokonaiseen somehiljaisuuteen, sillä huomasin, että jotakin tilanteelleni olisi tehtävä.

Kuva: Toni Kauppila ©

Kevät 2016

Olin työstänyt paljon uutta musiikkia jo vuoden 2015 lopusta. Biisejä oli syntynyt useita kymmeniä. Lannistavaa kuitenkin oli, että kappaleille ei TCT:n puolesta löytynyt minkäänlaista käyttöä eikä tuotoksistani levy-yhtiökään kiinnostunut, sillä musiikkini edusti kuitenkin jonkin verran bändini tyylistä genreä. Tuntuikin siltä, että elämäni oli alkanut pyöriä paikallaan, sillä musiikin ohella opinnot ja työnhaku eivät myöskään edenneet.

Pienen masennuskauden jälkeen kuitenkin päätin, etten aikonut antaa periksi, sillä uskoin edelleen vahvasti, että musiikillani olisi oltava jokin paikka tässä maailmassa. Samalla lakkasin myös ajattelemasta, että "nyt teen maailman parhaimman biisin" ja päätin vain ryhtyä toimeen ja kokeilla, millaisia kappaleita minulta luonnostaan syntyisi.

"Mä pystyn pelkoni hallitsemaan/ mä en tuu putoomaan maahan, en tuu putoomaan maahan/
minä vastaan tää maailma/ mut en tuu putoomaan maahan, en tuu putoomaan maahan."

Pian syntyikin aivan uudenlaista saundia ja ajattelin ensimmäistä kertaa aikoihin, että tässä ollaan nyt kyllä jonkin uuden äärellä. Sen enempää ajattelematta välitinkin uuden tuotoksen vanhalle tuottajatutulleni, jonka kanssa emme aiemmin kuitenkaan olleet päätyneet yhdessä musiikkia tekemään. Seuraavana päivänä yllätyin saamastani innostuneesta viestiryöpystä, jonka häneltä sain, sillä hän piti tekemisiäni freesinä ja oli valmis auttamaan minua projektissani eteenpäin. Aloitimmekin alkukeväästä yhteistyön ja biisejä alkoi syntymään hyvin nopeaan tahtiin.

Kesän sessioista, Snapchat: Comeetta

Jatkoa luvassa...

Saako artisti töitä?

Kuva on otettu sohvalla.

Artisti julkaisee hittejä. Hitit keräävät soittoja ja rahaa. Hitit lisäävät tunnettuutta ja poikivat keikkoja. Keikat poikivat lisää rahaa. Mutta mitä tapahtuu, kun hittituotanto katkeaakin? Tämän kysymyksen äärellä olen viettänyt pidempiäkin synkkiä hetkiä, kun huomaan, että biisi ei lähtenytkään niin hyvin tai keikkakalenteri ei olekaan puolen vuoden päähän täynnä. Ahdistuin tällä kertaa ajatuksesta jopa niin paljon, että nostin viimeisen opiskeluvuoteni opintolainan ja ostin kotiteatterin – taas.

Tarkoituksenani ei olekaan ollut jättää tässä vaiheessa mitään sattuman eli musiikkiurani varaan, vaan toimia niin kuin kuka tahansa suomalainen: opiskella ja hakea mahdollisia töitä. Opinnot lähestyvätkin nyt loppuaan, vaikka sattuneesta syystä ovatkin viivästyneet viimeisen muutaman vuoden aikana. Kokemusta mainonnasta ja yritysviestinnästä on kertynyt hyvinkin paljon, vaikka suoranaisesti en työelämään olekaan vielä satunnaisia työtehtäviä lukuunottamatta päässyt kiinni. 

Vaikka olenkin intohimoinen musiikin tekemisen suhteen, olen pitänyt myös ajatusta todellisuudesta ja perinteisestä urakehityksestä vireillä. Lähetinkin useita kymmeniä hakemuksia ja saatekirjeitä viimeisen puolen vuoden aikana, mutta suurimmaksi osaksi sain saman vastauksen: "Kiitos hakemuksestasi, olemme edenneet hakuprosessissa, eikä valinta valitettavasti tällä kertaa kohdistunut sinuun." Huvittavinta, että kyseiset tahot vielä kertovat pitävänsä hakemukseni tallessa myöhempiä sopivia paikkoja varten.

Pääsin toki myös joihinkin paikkoihin haastatteluun. Eräs rekrytointifirma piti minua hakuprosessin päätteeksi potentiaalisimpana hakijana, mutta parin viikon hiljaisuuden jälkeen ilmoittivat asiakasyrityksen laittaneen haun uudelleen käyntiin. Olen ilmeisesti niin potentiaalinen hakija, että ollessani ainoa pontentiaalinen hakija työnantajakin haluaa laittaa rekrytointiprosessin alkamaan alusta. Yhdessä hakuprosessissa pääsin niin pitkälle, että tein ennakkotehtävänä päivän varoitusajalla eräästä tapahtumasta blogivideon, jonka perusteella minut valittiin haastatteluun. Haastattelun jälkeen sain kutsun ryhmähaastatteluun, jossa pidimme kuvitteellisen työpalaverin ja teimme sosiaalisen median suunnitelman toisen potentiaalisen hakijan kanssa. Tämän jälkeen menin vielä tekemään snapchat-videokoosteen toisesta tapahtumasta. Lopuksi sain kirjottaa vielä viihdeuutisen kyseisestä tapahtumasta. Hakuprosessissa kesti noin kolme viikkoa ja palkkioksi sain loppujen lopuksi kuuluisan "emme valinneet tällä kertaa sinua" -puhelinsoiton.

Haluan kuitenkin olla optimisti ja ajatella, että tällä kierteellä on tarkoituksensa ja minun olisi tarkoitus pysyä täysipäiväisesti musiikin parissa, oli se sitten musiikin esittämistä tai tuottamista. Siksi päätinkin tehdä sen, minkä jokainen artisti osaa parhaiten arkipäivänä: ostaa kotiteatterin ja jumittua sohvalle, kun tuntuu, että mistään ei tule mitään. Fuck it, annetaan tulevaisuuden Miikan huolehtia, jos taloudelliset ongelmat ovat edessä.

Sinkkuahdistus

Vielä muutama vuosi sitten itselläni oli tapana fiilistellä musiikkia asettamalla Ludacrisin tai Robbie Williamsin uusin albumi niinkin myyttiseen laitteeseen kuin CD-soitin. Singlebiisit tuli kuunneltua Youtubesta, mutta ei ollut aikomustakaan käyttää niin laittomia kuin laillisiakaan digitaalisia palveluita albumin kuuntelemiseen. Oli hienointa avata CD muoveista ja kuunnella läpi koko albumi Beatsit korvilla ilman yhtäkään häiriötekijää ja skippaamatta yhtäkään biisiä. Ajattelin, että jonakin päivänä joku haluaa toteuttaa täsmälleen saman rituaalin oman musiikkini kohdalla ja kuunnella albumin jokaisen biisin.

Täydellisenä shokkina itselleni tulikin aluksi se, kuinka paljon musiikkimaailma tosiasiassa on muuttunut.  Kukaan ei juurikaan mene tänä päivänä levyhyllylle T-kirjaimen kohdalle ja kaiva käsiinsä alennustarratonta TCT-albumia. Jos biisin kahdeksan ensimmäistä sekuntia Spotifyn "Suositut" listalla ei säväytä, olemme virallisesti menettäneet yhden potentiaalisen kuuntelijan.

Mitä lähemmäksi jokaista uutta sinkkujulkaisua menemmekin sitä hermostuneemmaksi huomaan muuttuvani. Olemme julkaisseet vasta muutaman menestyneen hittibiisin, joten jokainen hutilyönti vaikuttaa pidemmällä aikavälillä haitallisesti vasta nousevan bändin nykyvyyteen ja keikkakysyntään varsinkin, kun emme ole mediaoksennus-suhdekiemura-juorulööppijulkkiksia. Viimeiset kolme viikkoa onkin tullut kiristeltyä hampaita ja mietittyä moneen kertaan, että "onko tää biisi nyt SE biisi. Onko tää oikeesti hyvä!?". Sitten haetaankin vakuuttelua milloin miltäkin taholta, että joo kyllä tää biisi lähtee hyvin.

Kohta onkin taas julkaisupäivä ja tiedän, että sitä seuraavat päivät menevät keskustelupalstoja ja statistiikka-sivuja selaillessa ja maanisesti itselleen toitottaessa, että kyllä Suomi tätä fiilaa – eiks ni?

Toisaalta, emme malta odottaa, että pääsemme soittamaan uusia biisejä yleisöllemme. 

Kysymys kuuluukin, mitä sinä odotat seuraavalta TCT-sinkulta?

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Tykkäävätkö radiokanavat perseestä?

Yksikään taho ei ole tehnyt syvempää analyysiä bilehenkisen TCT:n sanoitusmaailmasta, joten ajattelin avata aihetta bändimme oman analyysin pohjalta. Oman määritelmämme mukaan olemme kokeneet tekevämme Disney-poppia: Lapset ajattelevat, että Lavatanssit -kappale on Frööbelin palikoille ominainen Sutsisatsi-rallatus, kun samaan aikaan jallaahei-huudatus muuttuukin pohjanmaalaisessa kuppilassa kaljaahei-huudoksi, jonka tahtiin teinit ja nuoret aikuiset juhlistavat viikonloppuaan. Vanhemmat ihmiset  puolestaan muistelevat nuoruusvuosien tanssi-iltoja ja kansansyntiä; tanssimista. —Mutta onko tämä viesti mennyt perille?

Kuva on otettu Helsingissä Brewdogin pubin naisten vessasta.

Kuten edellisessä postauksessa asiaa sivusinkin, ensimmäisen albumin tekovaiheessa tuli valehtelematta ajateltua jokaisen sinkkubiisin kohdalla, että "voidaanko näin sanoa". Monesti esimerkiksi voimasanat ja juomalaulumaiset tekstit rajoittavat herkästi kuuntelijakuntaa, syövät elintärkeitä Spotify-striimejä ja mikä pahinta, eväävät mahdollisuudet radiosoittoon. 

Puoli vuotta debyyttialbumin julkaisusta ja istumme jälleen studiossa pohtimassa sanoituksia. "Heee-eei, soratie vie järvelle, tädädättätäädäädää, nyt lähetään landelle.” Mitähän tuohon tädädää-kohtaan keksittäisiin? Kahvia on kitattu jo kolme litraa, vähän kädet tärisee ja pierettää. Studiosessiota on tähän mennessä kestänyt jo viitisen tuntia. Lopulta todetaan, että pelataan änäri-matsi ja mietitään sitten uudestaan. Raivoisan puolituntisen ottelun jälkeen palataan takaisin sorvin ääreen, tuottaja lähinnä ja loput änkeävät keskenään samalle sohvalle. 

Herää ajatus, että eiköhän repäistä ja mietitä samankaltaisia juttuja kuin ”Että mitähän vittua”, joka sai jokaisen kotiäidin purkamaan järkyttyneitä tuntojaan vauva.fi -palstalle ja teinit päästämään ilopissat, koska kirosana. Kohta syntyykin luovin ja nerokkain idea: ”—soratie vie järvelle, näytän persettä duuneille”, mutta onko tämä yhteiskunnallisesta näkökulmasta korrektia kieltä? Pomppaako kirosana mielestäsi kyseisestä lauseesta ja järkyttääkö se sinua? Sallisitko tällaisen biisin soitettavaksi radiossa?

Tämän kysymyksen äärellä vietimme edellisen studiosession ja luultavasti kaksi seuraavaakin sessiota.

"Aivan hirveää paskaa. Kysymys kuuluu, ovatko nämä tyypit täyspäisiä?"

He ovat iloisia ja energisiä velikultia, mutta musiikistahan tällainen "poikabändi" ei tiedä yhtään mitään. Levy-yhtiö vain sanelee keski-iän jo taakseen jättäneelle massatuottajalle raamit, joiden pohjalta huolettomat kaksikymppiset laitetaan lauleskelemaan autotune-höysteellä ketjun muodikkaita avainsanoja. Tuotos on valmis kahdessa tunnissa ja hitti on syntynyt. Tarina kuulostaa elokuvakäsikirjoitukselta ja sellaiseksi se jääkin – ainakin meidän osaltamme.

Koska suomalaiset tunnetaan vastaavanlaisista ennakkoluuloista, ajattelin, että olisi kiva avata hieman TCT:n ja artistin arkea muille, sillä let's face it: viikonloput menevät keikoilla ja viisi muuta viikonpäivää onkin aikaa kirjoitella blogia ja biisejä.

Pari kesää sitten julkaistiin meidän ensimmäinen kesähitti "Rannalle", joka loikin urakehityksellemme loistavan pohjan. Kappaleen luomisprosessi ei ollutkaan sitten niin yksiselitteinen. Ensimmäinen luonnos syntyi noin 5 kuukautta ennen valmistumista ja hookina toimi "Di-di-diggaan sun tyylii". Lisäksi säkeistöjen OH MY GOD -räppejä säesti Piippolan vaarin teemamelodia. Onneksi joku meistä tajusi jossakin vaiheessa viheltää pelin poikki ja sanoa, että tää on kyllä  nyt niin helvetin vähä-älyisen kuuloista. Biisi menikin sitten totaalisesti uusiksi. 

Marraskuusta hypättiinkin äkkiä jo maaliskuuhun ja studiokäyntejä alkoi kertymään. Tunnelma alkaa olemaan kireä, kun jälleen yksi meistä kävelee päättömästi ympyrää, toinen näprää sohvalla kännykkäänsä ja kolmas rämpyttää kitaralla Sweet Home Alabamaa. Lopulta biisiä aletaan pyörittelemään lause kerrallaan: vien sut rannalle — ja sieltä suoraan baanalle. Lauseita aletaan kasaamaan peräjälkeensä ja kohta ollaankin c-osassa. Mitäs tähän laitetaan? Emmä tiedä...tää on tällainen zikizikizahzah... Tuottaja kehoittikin jokaisen meistä menemään äänityskoppiin ja mölisemään yhdessä kyseisen maanisen sepityksen noin viisi kertaa.

Biisi ei sitten kuitenkaan ollut vieläkään valmis, sillä työtiimin välisen keskustelun jälkeen pohdittiin bändin imagoa ja sitä, onko "skumppa" liian härski ja provosoiva sana tällaiseen kesäiseen kaikenikäisille suunnattuun kappaleeseen. Lisäksi TCT:n brändin markkinointi saattaisi kaivata fiitin vetoapua, sillä tällainen käytäntö oli muodikasta ja toimivaa! Pitkän pyörittelyn jälkeen kuitenkin todettiin, että sanakirjan mukaan skumppa ei ole alkoholin määritelmä vaan sana kantaa titteliä "juhlajuoma". Skumppa jäi biisiin ja oli aika laittaa vieraileva tähti äänityskoppiin sinetöimään kappaleen.

Rannalle sai siis lopullisen muotonsa noin puolen vuoden työstämisen jälkeen. Lieneekö sitten syy työmoraalissa vai jonkin sortin inspiraatiolukossa. Samaan aikaan työstimme kuitenkin useampaa muuta kappaletta, jotka jatkoivatkin Rannalle-biisin jälkeistä sinkkuputkea.

Vaikka tuo myyttinen "levy-yhtiön valmis tuote" -ajatus saattaakin kuulostaa monesti tavanomaiselta ja totuudenmukaiselta vaihtoehdolta, voin rehellisesti sanoa, että olemme puhdas luonnontuote ja luoneet itse itsemme alun perin. Olemmeko sitten biisiemme perusteella täyspäisiä vai emme? Todennäköisesti emme, mutta hulvattoman hauskaa meillä on ainakin ollut.

Olkoon tässä siis johdanto blogille, joka käsittelee pääosin sitä, mitä popparit minun näkökulmastani tekevät sohvalla.

Ensi kerralla sukellan varmasti ajankohtaisemmin ja syvemmälle biisinkirjoitusessioihin. Mikäli luet TCT:stä ensimmäistä kertaa, voit odotellessa tutustua tuotantoomme:

KATSO RANNALLE-VIDEO TÄSTÄ

T.Miika (Comeetaksi haukkuvat).